Kirjoitan, koska uskon että tarinani histamiini-intoleranssista voi olla osa sinun tarinaasi, alku parempaan oloon. Kun aloin voida paremmin, aloin myös nähdä kirkkaammin, en vain maailmaa, vaan myös sitä, mitä olin kokenut. Haluankin kertoa sinulle, mistä kaikki alkoi, mihin se johti ja miksi nyt kirjoitan. Tämä on tarina minusta ja histamiini-intoleranssista. Mutta se voisi yhtä hyvin olla tarina sinusta.
Pahimman oireilun alkusoitto
Muutin omakotitaloon yli kymmenen vuotta sitten. Ajattelin silloin, että elämä poissa kerrostalosta toisi rauhaa. Mutta pian huomasin, että nenäni vuoti lähes tauotta. Aivastelin jatkuvasti ja tunsin, että pienikin pöly sai hengityksen tuntumaan raskaalta. Keväisin kaikki paheni, todennäköisesti talon vieressä kukkivien havupuiden takia. Lääkäri diagnosoi pölyallergian, mutta lääkkeistä ei ollut oikein mitään hyötyä.
Samoihin aikoihin aloitin ehkäisypillerit. En osannut yhdistää niitä olooni tässä vaiheessa. Mutta vuosi myöhemmin, kun lopetin pillerit, jokin muuttui. Hengitysoireet helpottivat hieman ja samalla palasivat tunteet, jotka olivat olleet jossain taka-alalla. Kaikki ei ollut enää tasaista, oli iloa, surua, liikettä sisällä. Elämä alkoi tuntua enemmän elämältä.
Hengitysvaikeudet jatkuvat muuton jälkeen
Muutin kerrostaloon toiveikkaana. Ajattelin, että uusi koti ratkaisisi vanhat ongelmat. Mutta oireet seurasivat mukana. Välillä hengittäminen oli niin vaikeaa, että jouduin lainaamaan ystäväni astmapiippua, jotta sain happea sisällä. Menin parvekkeelle, vedin keuhkot täyteen kylmää pakkasilmaa ja yritin rauhoittua, että sain happea.
Vähitellen hengitysoireet helpottivat, mutta niiden tilalle jäi sumuinen olo. Tunsin usein, että ajatus kulki hitaasti ja että maailma ei ollut aivan kohdallaan. Ja sitten, joskus harvoin, se kirkastui. Olo muuttui hetkessä, aivan kuin joku olisi napsauttanut värit takaisin päälle. Ne hetket eivät kestäneet kauan, mutta niiden kautta aloin ymmärtää, että se ”sumu” ei ollutkaan normaalia.
Raskaus ei muuttanut mitään, mutta lapsi muutti kaiken
Olin ehtinyt elää jo jonkin aikaa ilman pahimpia oireita, kun aloin odottaa lastani. Raskausaika ei tuonut muutosta olotilaani, se tuntui jatkuvan samalla tapaa tasaisena ja suhteellisen hyvänä. En siis osannut odottaa, että lapsen syntymä mullistaisi kaiken.
Kahden viikon iässä vauvani alkoi itkeä. Ei hetken aikaa, ei muutaman tunnin välein, vaan lähes tauotta. Päivisin, öisin. Hän rauhoittui vain nukkuessaan tai ollessaan rinnalla. Niinpä imetin ja imetin…
Histamiini-intoleranssi – sana, joka muutti ymmärrykseni
Lapsen ollessa kolmen kuukauden ikäinen törmäsin Facebookissa sanaan, joka pysäytti. Histamiini-intoleranssi. En ollut kuullut siitä aiemmin, mutta mitä enemmän luin, sitä enemmän kaikki alkoi käydä järkeen. Omat oireeni. Lapseni itkuisuus. Tietyt ruoka-aineet, jotka laukaisevat oireita. Mikään ei ollut sattumaa, se oli kokonaisuus, jota en ollut aiemmin nähnyt.
Neuvolassa epäiltiin edelleen koliikkia, kuten usein ensimmäisenä epäillään, kun vauva itkee. Mutta kun itku jatkui kuukaudesta toiseen, niin myös terveydenhoitaja alkoi uskoa, että kyse oli jostain muusta. Saimme lähetteen lääkärille ja ravitsemusterapeutille. Heidän kanssaan käytiin läpi mahdollisia ruokavaliomuutoksia ja oireiden taustaa, mutta enemmän tietoa löysin itse. Kaivoin nettiä, luin blogeja, keskustelupalstoja ja tieteellisiä artikkeleita. Opin itse, koska ei ollut ketään, joka olisi kertonut.
Histamiini-intoleranssi ei ole Suomessa virallinen diagnoosi. Diagnoosia ei voi saada lääkäriltä, eikä siihen ole olemassa standardoitua hoitoa. Mutta oireet ovat todellisia. Keholla on vaikeuksia hajottaa histamiinia, jolloin se alkaa kerääntyä elimistöön ja aiheuttaa monenlaisia reaktioita, kuten hengitysoireita, vatsakipuja, ihottumaa, päänsärkyä, väsymystä, jopa neurologisen tuntuisia oireita, kuten aivosumua.
Lapseni sai diagnoosin atooppisesta ihosta ja refluksista. Niiden avulla hän sai oikeuden erikoisruokavalioon päiväkodissa, joka ylipäätään mahdollisti päiväkodin aloittamisen. Mutta ilman omaa selvitystyötäni emme olisi koskaan päässeet niin pitkälle kuin pääsimme.
Pienin askelin kohti helpotusta
Aloin ottaa C-vitamiinia helpottamaan omia oireitani ja jatkoin tarkkaa ruokavaliota. Kahdeksan kuukauden kohdalla tapahtui jotain: lapsi alkoi nukkua. Me molemmat saimme viimein levätä. Se oli hetki, jota ei unohda. Jos en olisi löytänyt tietoa histamiini-intoleranssista, olisimme ehkä yhä siinä pimeässä, uupuneessa tilassa, jossa kukaan ei nukkunut ja kaikki itkivät.
Imetin siihen saakka, että lapsi oli kaksi ja puoli. Kun lopetin, uskoin, että hän pärjäisi ruokavalionsa kanssa ilman rintamaitoa. Ja heti imetyksen lopettamisen jälkeen hänen oireensa katosivat lähes kokonaan. Se oli pysäyttävää. Hän oli koko ajan reagoinut rintamaitoon, minun ruokaani. Koska hän oli allerginen sekä maidolle että maissille, korvike ei ollut koskaan vaihtoehto.
Löysin itseni, kun ymmärsin kehoani
Kun imetys loppui, kokeilin lisätä ruokavaliooni jälleen vanhoja tuttuja ruoka-aineita, joita olin kaivannut. Pitkän diettaamisen jälkeen teki valtavasti jäätelöä, kermavaahtoa mansikoiden kanssa, poppareita… Siis maitoa ja maissia. Mutta keho ei hyväksynyt niitä. Vatsani oireili heti. Ja silloin ymmärsin. Olin tottunut siihen, että vatsani oireili lähes jatkuvasti. Olin pitänyt sitä normaalina. Nyt kun oireettomuus oli uusi normaali tila, vatsaoireet osasi yhdistää heti ruokaan.
Aloin hyväksyä sen, että kehoni oli aina yrittänyt kertoa. Se oli vain yrittänyt kommunikoida omalla tavallaan.
Tässä vaiheessa lapsi siirtyi nukkumaan isänsä kanssa kahdestaan ja minä aloin opettelemaan nukkumista uudelleen. Helpommin sanottu kuin tehty… Paremmin toimiva keho toi myös kirkkaammin toimivan mielen.
Elämä nyt
Lapseni ruokavalio laajeni vuosien aikana ja nykyään hän välttelee enää muutamia ruoka-aineita kokonaan ja maistelee kaikkea. Minulle muutos jäi pysyväksi. Jätin pois maidon ja maissin. Soijaa ja kookosta siedän pieniä määriä, mutta vältän niitä pääosin. Vähensin gluteenia ja viljoja. Tunsin nopeasti, että kehoni voi paremmin ilman niitä.
Syön tänä päivänä paljon erilaisia kasviksia, juureksia, marjoja ja lihaa. Ruoan ei tarvitse olla monimutkaista, mutta sen täytyy olla keholle sopivaa. Jopa jauheliha sopii minulle nykyään, ennen en olisi uskonut sen olevan mahdollista.
Lisäravinteet tukevat hyvinvointiani, mutta mikään ei korvaa sitä perustaa, jonka luo oikea terveellinen ruokavalio.
Miksi kirjoitan histamiini-intoleranssista
Kirjoitan siksi, että sinä, joka luet tätä, tietäisit, että et ole yksin. Kirjoitan, koska minulle ei kukaan tästä kertonut. Koska jouduin etsimään ja kokeilemaan itse. Koska en saanut diagnoosia, vaikka oireeni olivat todellisia.
Histamiini-intoleranssi ei näy papereissa. Sitä ei lääkärissä mitata tavanomaisilla testeillä. Mutta kun sitä alkaa ymmärtää, niin muutos mahdollistuu.
Jos sinä elät kehon kanssa, joka tuntuu arvaamattomalta. Jos sinusta tuntuu, että väsyttää aina, että ruoasta ei tule energiaa vaan sumu, että tunnet olosi oudoksi, vaikka mikään ei näytä olevan vialla, haluan sanoa tämän: sinä et kuvittele. Kehosi yrittää kertoa jotakin.
Minulle tämä on ollut matka ei vain terveempään kehoon, vaan myös syvempään yhteyteen itseni kanssa. Ja siksi minä kirjoitan. Koska ehkä juuri nyt, juuri sinulle, tämä on se hetki, jolloin palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Tutustu Syö vapaammin – Histamiini-intolerantikon ostoslista -oppaaseeni
Olen kirjoittanut blogissani myös histamiini-intolerantikolle sopivista maitohappobakteereista ja ravintolisistä.